Jukka Antila asentaa betonisokkelin raudoitusta. Taustalla koiraurheilukeskus Hurtta-halli / kuva: Tuomas Rauhala

Kolmen seinäjokelaisseuran – Seinäjoen Sisun, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden ja Crocodilesin – yhteishankkeen maali lähestyy. Seurojen monitoimihalli Bullerintiellä Kyrkösjärven läheisyydessä on saanut sokkelin ja seuraavaksi alkaa itse hallin pystytys.

Halli valmistuu nopeasti noin kahdessa kuukaudessa.

– Työt ovat sujuneet hyvin aikataulussa. Halli on käyttövalmis lokakuun aikana, Sisun ja hallihankkeen aktiivi Jarkko Tenkula kertoo.

Kolme perustajaseuraa käyttää Tenkulan mukaan noin 50–60 prosenttia hallin vuoroista. Loput tulevat syksyllä jaettavaksi alueen muille seuroille.

Yksityishenkilöillekin hallissa on tilaa muun muassa päivävuoroina ja seuraharjoitusten jälkeisinä iltavuoroina. Seuravuorojen ulkopuolista hallinkäyttöä katsotaan Tenkulan mukaan tilanteen mukaan.

– Toivomme, että löytyisi keskittymiä. Yhdelle ihmiselle hallia ei ehkä lähdetä avaamaan.

Vuorojen hinnoittelussa on Tenkulan mukaan pääperiaatteina edullisuus ja käyttäjäystävällisyys.

– Tämä on tällaista yritystoiminnan ja sosiaalisen yrittämisen risteymää, jossa tärkeintä on harrastustoiminnan tukeminen.

– Seinäjoen Sanomat